Kuukausittainen arkisto: toukokuu 2016

Yksi erittäin tehokas tapa keskittymisen parantamiseksi ja työntehostamiseksi

Mikäli tuntuu että töissä ei pysty keskittymään tai haluaa saada hyvän Flow-tilan, yksi kokeilemisen arvoinen keskittymis- ja ajankäyttötekniikka on Pomodoro tekniikka. Sen kehitteli italialainen Francesco Cirillo 1980-luvulla. Tekniikka perustuu työajan pilkkomiseen intervalleihin ajastimen avulla. Näitä intervalleja kutsutaan Pomodoroiksi ja ne kestävät yleensä 25 minuuttia. Nimi Pomodoro tulee italian sanasta Pomodoro joka tarkoittaa tomaattia – Francescon ajastin oli tomaatin muotoinen munakello.

Tomato-timer

Tekniikassa on kuusi askelta:

  1. Päätä tehtävä asia
  2. Aseta Pomodoro-ajastin
  3. Työstä tehtävää kunnes ajastin pirisee. Mikäli mieleen tupsahtaa asiaan liittymätön idea tai ulkoinen häiriötekijä merkitse se paperille jotta voit palata siihen myöhemmin, palaa kuitenkin heti tehtävän ääreen.
  4. Ajastimen piristessä merkkaa paperille rasti.
  5. Jos paperilla on alle neljä rastia pidä lyhyt tauko (3-5 minuuttia), palaa kohtaan yksi
  6. Jos paperilla on neljä rastia pidä pidempi tauko, poista rastit paperilta ja palaa kohtaan yksi.

 

Tehtävien suunnittelu, seuranta ja visualisointi ovat erittäin tärkeitä Pomodorossa. Ensimmäisessä vaiheessa tehtävät priorisoidaan tehtävälistaan – on hyvin tärkeää pyrkiä saamaan tehtävien koot mitoitettua niin että niiden tekemiseen menee noin Pomodoron ajan verran. Sitä mukaan kun Pomodoroja saa tehtyä voi tehtävälistan tehtäviin laittaa rastin, mikä auttaa visualisoimaan työn edistymistä ja antaa tekijälle saavutuksen tunteen. Mikäli tehtävän saa tehtyä ennen Pomodoron päättymistä, käytetään jäljellä oleva aika tehtävän hiomiseen.

Pomodoron tarkoitus on vähentää sisäisten ja ulkoisten häiriötekijöiden vaikutusta keskittymiseen ja flow:hun. Pomodoroa ei voi muuttaa. Mikäli häiriötekijä ilmestyy, se täytyy lykätä tai Pomodoro keskeyttää.

 

http://www.hansaleads.fi